sunnuntai 10. elokuuta 2014

Ylöjärven katastrofikisat 9.8.2014

Juuri ennen AVO-luokan rataantutustumista taivas repesi ja vettä tuli saavista kaatamalla. Dafi oli kevythäkissään sateessa, suojaisia paikkoja ei kisapaikalla oikeastaan koiraa varten ollut. Juoksin itse siirtämään Dafin ja häkin A-esteen alle, edes vähän sateelta suojaan. Häkki (ja koira) oli siinä vaiheessa kuitenkin ehtineet kastumaan ja fiilis sekä itsellä, että koiralla oli kamala.

Aikatauluja venytettiin, rataantutustuminen ja meidän kisasuoritus onnistuttiin kuitenkin tekemään ilman sadekuuroa. AVO-luokan koiria oli kuusi ja viimeinen saikin taas kaatosateen niskaansa. Huonolla fiiliksellä lähdetystä kisasuorituksesta ei (yllättäen...) tullut yhtään mitään. Dafi ei nauttinut tekemisestä, minä en nauttinut tekemisestä ja oltiin koiran kanssa ihan eri radalla. Märälle istuminen oli koiran mielestä ihan kamalaa ja ensimmäiseen istumiseen sain käskyn antaa koiralle yli 10 kertaa. Ei yhtään "meidän tasoista" tekemistä. :/

Pistesaaliina kuitenkin 67p, eikä onneksi sitä hyväksyttyä tulosta. Tuolla tekemisellä en sitä olisi halunnutkaan. :) Ens viikonloppuna RTK2 metsästys jatkuu Vantaalla, toivottavasti paremmalla tsempillä!

Tässä vielä video eilisen kisasta, EI NÄIN! ;)