sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Laiskuuden multihuipentuma!

Jotenkin sitä onnistuu tekemään itsestään niin kovin kiireisen, vaikka oikeasti lorvii kotona sohvan pohjalla. Ja täältä sohvan pohjalta on äärimmäisen hankala saada mitään järkevää aikaan. ;)

Ollaan Dafin kans käyty nyt kolmet RT-kisat lisää. Ja sitä RTK2-tunnusta ei vaan tuu. Mä jännitän meidän kisat pilalle, oon epäreilu ja epäselvä koiralle ja yhdessä tekemisen riemu unohtuu. Lauantaina oltiin Loimaalla kisaamassa, iloista ja innokasta touhua. Pisteet ois riittäny koulutustunnukseen, mutta toiseksiviimeisellä kyltillä Dafi päätti käydä nuuhkaisemassa ikkunasta tullutta iiiiiihanan raikasta ilmaa ja poistui kehänauhan ulkopuolelle. Tästä johtuen tuloksena naurun saattelema HYL. :D On tuo pieni juoksuja kehittelevä pöhkö vaan toisaalta niin mahtava. Mulle pääasia kuitenkin, et saatiin pää nollattua ja rennosti tehtyä asioita yhdessä.

Täältä on suunta vaan ylöspäin! :)

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Ylöjärven katastrofikisat 9.8.2014

Juuri ennen AVO-luokan rataantutustumista taivas repesi ja vettä tuli saavista kaatamalla. Dafi oli kevythäkissään sateessa, suojaisia paikkoja ei kisapaikalla oikeastaan koiraa varten ollut. Juoksin itse siirtämään Dafin ja häkin A-esteen alle, edes vähän sateelta suojaan. Häkki (ja koira) oli siinä vaiheessa kuitenkin ehtineet kastumaan ja fiilis sekä itsellä, että koiralla oli kamala.

Aikatauluja venytettiin, rataantutustuminen ja meidän kisasuoritus onnistuttiin kuitenkin tekemään ilman sadekuuroa. AVO-luokan koiria oli kuusi ja viimeinen saikin taas kaatosateen niskaansa. Huonolla fiiliksellä lähdetystä kisasuorituksesta ei (yllättäen...) tullut yhtään mitään. Dafi ei nauttinut tekemisestä, minä en nauttinut tekemisestä ja oltiin koiran kanssa ihan eri radalla. Märälle istuminen oli koiran mielestä ihan kamalaa ja ensimmäiseen istumiseen sain käskyn antaa koiralle yli 10 kertaa. Ei yhtään "meidän tasoista" tekemistä. :/

Pistesaaliina kuitenkin 67p, eikä onneksi sitä hyväksyttyä tulosta. Tuolla tekemisellä en sitä olisi halunnutkaan. :) Ens viikonloppuna RTK2 metsästys jatkuu Vantaalla, toivottavasti paremmalla tsempillä!

Tässä vielä video eilisen kisasta, EI NÄIN! ;)

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kuvasaastetta.







Tätä meidän kesä lähinnä on ollut, huippukivoja treenejä yhdessä. :) Dafi rrrrakastaa agitreenejä hurjan paljon ja kehitytään isoin harppauksin. Mulla on tällä hetkellä kova luotto siihen, et päästään joskus kisakentille saakka. Rallytokokisoihin ollaan menossa 9.8 Ylöjärvelle ja 16.8 Vantaalle. Jospa se RTK2... ;)

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Rallytokoilua Lempäälässä.



Meille tuloksena tänään Lempäälän rt-kisoista 79/100p, tuomarina Pia Heikkinen. Houkutuksesta TVÄ -10p, superihana pallo oli liian iso houkutus ja Dafi karkasi seuruusta sinne. Ensimmäiset vähennykset jo ensimmäisestä tehtävästä, joka oli pyörähdys, -3 TVÄ ja -1 OV. Väärä suorituskohta ja Dafikin suoritti sen vähän sinne päin. Lopun seuruista -3 ja -1 KONTR-virheitä hyppimisestä. Lisäksi saatiin -3p yleisvaikutelmavähennyksiä, kun autoin Dafia niin ylimääräisen paljon.

Ihan kohtalaista tekemistä, itse hermoilen kisoissa aina ihan liikaa. Annan koiralle hirveästi käsi- ja vartaloapuja vaikkei se niitä tarvitse. Ja kun itse hermoilen, en kerro koiralle tarpeeksi selvästi mitä sen haluan tekevän. Pitäisi kisoissa pyrkiä rentoon, treeninomaiseen suoritukseen. Treeneissä otan huomattavasti rennommin ja koira toimii pitkälti sanallisilla käskyillä ja pienillä käsiavuilla.

Jokatapauksessa tästä jo toinen hyväksytty AVO-tulos ja nyt ollaan yhden tuloksen päässä RTK2-koulutustunnuksesta ja VOI-luokkaan noususta. Katsotaan koska päästään seuraavan kerran kisaamaan, parempaa ja rennompaa, ennenkaikkea oman tasoista suoritusta lähdetään seuraavista kisoista hakemaan. Koirani tuntien tiedän, ettei 80p ylitys pitäisi olla meille vaikeaa kun vaan toimitaan yhdessä. :) Dafin kanssa on ihanan helppo lähteä kisaamaan, kun tietää ettei toinen stressaa eikä hermoile turhaan ja tekee aina parhaansa. Koirassa ei ole pienintäkään moitteen aihetta, Dafi on ihan super. <3

lauantai 31. toukokuuta 2014

Kesäneiti.

Käytiin eilen neidin kanssa vähän Kallossa nauttimassa auringosta. Ihana nähdä kuinka paljon Dafi nauttii kun saa ulkoilla. Juoksut parhaillaan menossa, joten joudutaan taas olemaan hetki poissa treeneistä, mutta onneksi takapihalla voi hyvin treenailla. :)

Seuraavana meillä olis suunnitelmissa toivottavasti rallytokokisoihin meno 28.6. Harmittaa kun kaikkiin kisoihin on ennakkoilmoittautuminen järjestävän seuran jäsenillä ja kisaamaan on ihan äärettömän vaikea päästä, kun kaikki luokat on niin täynnä jo pelkästään järjestävän seuran koirakoista. Ja kisoja on nyt aika harvoin muutenkin, kun ei seurat oo osannu anoa virallisia kisoja. Hmph! AVO-luokasta meillä on jo yksi tulos ja lisääkin olis tarkoitus saada. Ja jospa myös se RTK2 jossain välissä! ;)

Dafi on vaan omaan silmään niin kovin kaunis neiti. <3 Täytyis varmaan johonkin näyttelyynkin se ilmoittaa, nyt kun karvojakin on enemmän kuin yleensä. Ainakin korvissa.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Maailman paras pikkumusta 2v.

Meidän pikkuruinen Araminta-neiti syntyi tähän maailmaan 11.5.2012. Huomenna Dafi siis 2v. <3


sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Näistä ei paljon jää jälkipolville kerrottavaa..

PAHA:n agiepikset oli tänään. Käytiin useamman viikon tauon ja yksien treenien jälkeen huviksemme kokeilemassa. Kierrokset oli taas kaakossa ja ohjaaja oli ihan pihalla. Onneks koira on silti huippu ja vauhtia oli vaikka muille jakaa! :) Nyt etsitäänkin sit vaan sitä "toimivaa viretilaa". Tässä vielä videot tämän päivän radoista.


lauantai 15. maaliskuuta 2014

Minun koirani.

Uskollisuus.


Vauhti.


Ystävyys.



Kauneus.



Luottamus.



Uhrautuvaisuus.



Rakkaus.





Kaikilla näillä sanoilla voisin kuvailla parasta ystävääni, koiraani, perheenjäsentäni. Minun Dafini. <3




perjantai 14. maaliskuuta 2014

Mulla on ihan superi pikkumusta.

Oltiin tänään oman seuran epiksissä mölleilemässä ja neiti oli taas varsin näppärä. Onneksi oli mahdollisuus tehdä rata kahteen kertaan! Ekalla yrityksellä Dafin kierrokset oli turhan korkealla, ylimääräistä haistelua ja kohellusta heti alussa. Radalla en itse saattanut pussin jälkee hypylle tarpeeksi, joten sen Dafi kiersi. On aina hyvä jälkikäteen katsoa videolta omia juttuja, oppii paljon!

Toisella kerralla lähes kaikki napsahti kohdilleen. Hurja vauhti, etenemä 5,2 m/s ja nollarata. Kontakteihin en itse ole tyytyväinen, mutta niitäkin on vielä onneksi aikaa treenailla. "Oikeisiin kisoihin" ei keskeneräisen ohjaajan ole mikään kiire. :)

Tässä kuitenkin vielä video meidän nollasta:


lauantai 1. maaliskuuta 2014

Enemmän ja vähemmän huippujuttuja!

Kiirettä pitää, mun pitäis olla valmis fysioterapeutti vuoden sisään. 21 viikkoa harjoitteluja + opinnäytetyö tehtävänä. Syksyllä sit yrittäjyyskurssi ja opparin esitys. Sit mä oon fysioterapeutti. Hui.

Dafin kanssa ollaan jatkettu treenailua lähes normaaliin tapaan, tosin nyt on ollu pari viikkoa taukoa. Dafi kävi PetPorissa hieronnassa Minna Lammisella ja neiti oli aika pahasti jumissa. Jumit on lähteny onneks helpottumaan ja liikkuminen on luontevampaa ja sulavampaa. Minna sai hienosti koiran rentoutumaan ja hieronnasta oli selvästi hyötyä. :)

Käytiin myös Jyväskylässä kaksissa rallytokokisoissa ja näyttelyssä. Näyttelystä käytiin hakemassa H, tiukka tuomaritäti ei yllättäen arvostanut meidän hörökorvaa kovin korkealle. Onneks Dafi on silti mun mielestä maailman paras ja kaunein tyyppi. <3 Rallytokokisojen takia me sinne pääasiassa mentiin ja tuliaisina juurikin se, mitä lähdettiin hakemaan. Saatiin kotiintuomisiksi RTK1! Vähän kohellusta ja sähellystä koko kisat oli, mutta pääasia että meillä oli kivaa. Sunnuntain kisasta saatiin vielä videokin, josta aika hyvin näkee, kuinka iloinen pieni hyppyheikki mulla oli mukana vielä väsyttävän viikonlopun viimeisenä päivänäkin.


Tästä videosta haluaisin nimenomaan korostaa sitä, kuinka innolla ja mielellään Dafi mun kanssa hommia tekee. Viimeaikoina näillä kulmilla on taas liikkunu huhuja siitä, kuinka komennan koiraani hirvittävän kovaa tms. Toivoisinkin, että vastaavat kommentit osoitetaan suoraan mulle, eikä esimerkiksi mun koirakavereille. Ihan kuka vaan voi myös tulla meille kotiin/treeneihin/kisoihin tai ihan mihin vaan katsomaan, kuinka hirvittävän paljon Dafi (tälläkin hetkellä mun kainalossa makoillessaan) kärsii. ;)

Lopuksi haluan tietty myös osallistua Atlaksen ja Saaran arvontaan!

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Mölliviikonloppu!

Tää viikonloppu onkin sujunut hyvin agimöllien parissa. Kyllä toi agility on rallytokon tavoin ihan meidän juttu! :)

Ensin oltiin Lauantaina WECA:n Tammiepiksissä ja käytiin pyörähtämässä kahteen kertaan mölliradalla. Ensimmäiseltä radalta otettiin hylsy, Dafi päätti mun huutamisesta huolimatta suunnistaa lähimmälle hypylle. Toisella yrityksellä koiralla oli korvat auki, se kohta ohitettiin sujuvasti ja jatkettiin oikealle hypylle. Lähestulkoon yhtä sujuvasti ohitettiin kuitenkin myös puomin kontakti, joten siitä tuloksena 5 virhepistettä. Jälkimmäisen yrityksen voi kurkata TÄSTÄ LINKISTÄ! Ihanneaika tuolle radalle oli 40s, Dafin aika 21,89. Etenemäksi koiralle saatiin tuolle radalle melkein 4,5m/s.


Tänään otettiin suunnaksi Panelia ja RKS:n possuepikset. Sama jatkui, möllirata kahteen kertaan. Kuvio toistui samana kuin eilen, ekalla yrityksellä tyritään oikein kunnolla, mutta toiselle aukaistaan korvat. Harmittavasti kuitenkin toisella yrityksellä Dafi sujahti puomilta putkeen, vaikka piti jatkaa hypyille. Siitä hyl/5vp. Siitä huolimatta oltiin minimöllien kolmansia ja kauheesti saatiin ihmettelyjä koiran nopeudesta. Sähäkkä pikkumusta. <3 Videolta näkee aika hyvin sen, kuinka paljon mulla on vielä ohjaajana kehitettävää. Onneksi virallisiin ei oo mikään kiire!



Kaikenkaikkiaan huikea agiviikonloppu, oon tosi tyytyväinen meidän tuloksiin. Ja varsinkin siihen, ettei Dafia kiinnostanu kumpanakaan päivänä toiset koirat, ihmiset eikä mikään muukaan häiriö. Koiraneiti pysyi lähdössä liimattuna siihen asti, kun annoin luvan. Kyl me täältä vielä tullaan!

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Pikapyörähdys Lahdessa!






" Feminiininen nuori narttu. Oikeat mittasuhteet. Hyvä purenta. Oikeat pään linjat, mutta turhan leveä kallo-osa. Kaula voisi olla pidempi. Niukasti kulmautunut edestä. Riittävän pitkä rintakehä. Pehmeyttä ylälinjassa. Liikkuu hyvällä sivuaskeleella. Hyvä häntä. Kaunis väritys.

NUO-EH, NUK3. Mä olin niin ylpeä pikkumustasta. Olin jo menossa pois kilpailuluokasta, kun tuomari sano et oltiin kolmansia. "Oikeet näyttelyihmiset" vaan nauro mulle sieltä kehän laidalta, kun olin niin innoissani.  Eihän toi mikään supertulos oo kenenkään muun mielestä, mutta meille se on. Dafi on mulle maailman paras koira. <3

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Onko meistä tulossa tavoitteellisia harrastajia?

Kun Dafi meille muutti, oli ajatuksena harrastaa koiran kanssa huvin vuoksi. Tilanne on kuitenkin edennyt siihen pisteeseen, että koiraharrastukset vei täysin mukanaan ja kisaamaankin ollaan jo päästy. Ensi vuodelle voisinkin vähän asettaa tavoitteita, pääsee sit taas loppuvuodesta katsomaan onko tavoitteet täyttyneet. :)

RALLY-TOKO:
Kisastartteja ja koiran saaminen kisavarmaksi. Liikkeet  osataan jo hyvinkin varmasti, kunhan itse oppis olemaan jännittämättä ja siirtämättä sitä jännitystä koiraan. RTK1 voisi olla tavoitteena ennen lajin virallistumista. Kun laji Toukokuussa virallistuu, olisi kiva jatkaa suoraan AVO-luokasta. Mikäli riittäviä ALO-tuloksia ei ennen sitä ehditä saamaan, aloitetaan sit RTK1:n metsästys alusta. :)



AGILITY:
Kepit, kepit ja ne kepit! Sujuvaksi ja kisavalmiiksi. Tällä hetkellä Dafi vaatii viereltä ohjauksen, mutta tätä aletaan työstämään. Ja se toinen "murheenaihe", keinu. Viime treeneissä Dafi teki yhden lentokeinun, eikä sen jälkeen tahtonut mennä keinulle takaisin. Keinu saa siis myös tehotreeniä heti alkuvuodesta.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, ensi kesänä voitaisiinkin startata jo virallisissa kisoissa. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin vain kaukaiselta haaveelta. ;)




NÄYTTELYT:
Pari näyttelyä on suunnitelmissa, katsotaan mihin rahkeet riittää. Itse olen todella epävarma esittämään koiraani, mutta tähänkin treenaamalla saa varmuutta. ERI otetaan tavoitteeksi edes yhdestä näyttelystä. Elätellään toiveita, ettei neiti ihan yhtä kaljulta näytä, kuin viime kesänä.



MUUTA:
Dobo aloitetaan Tammikuussa, haetaan sieltä lihaskuntoa sekä koiralle, että omistajalle. Haluan oppia lisää koiran lihaskunnosta ja oppia lukemaan koiraa paremmin.

Kaverikoiratoimintaan haluaisin mukaan. Dafi täyttää Toukokuussa 2v ja sen jälkeen pitääkin tututstua hommaan enemmän. Ajatuksena ois ihana ilahduttaa ihmisiä Dafin kanssa.

Ja se suurin juttu, koirakaveri. Suunnitelmissa olisi bordercollien pentu keväällä/kesällä. Parilta kasvattajalta ollaan uutta harrastuskaveria kyselty, mutta aika näyttää miten meidän käy. :)